Alihankinta- kolumni

Ajankohtaisia ajatuksia Suomen teollisuudesta ja taloudesta

Tag: kumppanuusverkosto

Tavalliset myyjät häviävät

Myyjä, jonka tavoite on saada tilaus toimitettua ajallaan ja oikein, sekä laskuttaa toimitetut tuotteet nopeasti, on häviämässä kilpailun. Siksi, että edellä mainittu toimintatapa on oletus ja ”normaali”. Siihen pystyy jokainen, tai ainakin pitäisi pystyä. Eikä se silti riitä vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Jos myyjän tärkein tavoite on toimittaa ja laskuttaa, ei pitkäaikaisen asiakassuhteen rakentaminen ole mahdollista.

Lue lisää

Alihankkijat ratkaisevat pelin – myös tulevaisuudessa

Teollisuusyritykset kohtasivat uudenlaisia haasteita ulkoistamisbuumin alettua 1990-luvulla. Toimitusketju ja valmistuskyvykkyys ei ollutkaan enää omissa käsissä, se oli siirtynyt toimittajaverkostoon. Piti kyetä neuvottelemaan hyvät kaupalliset ehdot alihankkijoiden kanssa ja trimmata logistiikkavirrat mahdollisimman nopeiksi koko toimitusketjussa. Yritykset, jotka olivat voittajia 2000-luvulla, panostivat aikaisessa vaiheessa LEAN-toimintamalleihin omassa kokoonpanossaan ja logistiikassa. Tavaravirtojen nopeus muodosti kilpailukyvyn, joka toi menestyksen ennen. Nyt tuo etumatka on ajettu kiinni.

Lue lisää

Kisa paikasta alihankintaverkostoissa kovenee

Halu ratkaista kumppanin ongelmia, kyky kehittää digitaalisia ratkaisuja ja taito viestiä ovat kriittisen tärkeitä taitoja alihankkijalle.

Alihankkijat tekevät monilla toimialoilla jopa 70 prosenttia lopputuotteesta. Siksi alihankkijoilla on elintärkeä rooli suurten yritysten menestymisessä.
Keskeinen rooli tarkoittaa, että alihankkijoilta myös odotetaan entistä enemmän. Vanhoilla eväillä ei menestytä uusissa verkostoissa. Enää ei riitä, että yritys kertoo konevalikoimansa tai tuotesalkkunsa. Alihankkijan täytyy osoittaa, että se pystyy ratkaisemaan juuri kyseisen päämiehen tai verkoston ongelman.
Liian moni alihankkija tyytyy kuvaamaan pelkästään omaa tekemistään tyyliin ”työstämme kappaleita asiakkaan suunnitelmien mukaisesti”. Laadukas perustekeminen on toki yhä menestyksen edellytys, mutta sen lisäksi pitää tarjota muutakin.

Lue lisää

Euroopan johtavaksi järjestelmätoimittajaksi liikkuvien työkoneiden valmistajille

Mikäli MSK Group Oy on yrityksenä sinulle tuttu, tulee mieleesi todennäköisesti Junkkarin maatalouskoneet tai Valtran ohjaamot, jotka molemmat valmistetaan yhtiön tehtailla Ylihärmässä. Todellisuudessa MSK Groupissa on paljon muutakin toimintaa. MSK Group on monialainen korkean teknologian perhekonserni, jonka tuotanto koostuu sekä omista tuotteista että sopimusvalmistuksesta. Omista tuotteista tunnetuimpia ovat Junkkari kylvölannoittimet, perävaunut ja hakkurit, sekä metsäkuormaimet ja metsäperävaunut. Yhtiön Lapuan tehtaalta valmistuvat Juncar ja Muuli perävaunut ja venetrailerit.
Lue lisää