Alihankinta 2016 -messuista on kulunut tovi. Työt täällä ovat jatkuneet ovienkin sulkeuduttua melkoisella vilskeellä, kun keräämme palautetta monelta suunnalta. Tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva tapahtumasta ja löytää sen kautta tavoitteet ja suuntaviivat vuoden 2017 Alihankinta-messuille. Töitä siis riittää, vaikka hetken aikaa olemmekin ulospäin ns. hiljaa.

Kiitetään aluksi.

Onnistumisten jälkeen on tietenkin helppoa kiittää kaikkia messuvieraita, näytteilleasettajia ja kumppaneita. Erityisesti kiitos kuuluu taas niille, joilla on ollut lähes 30 vuotta sitten rohkeutta laittaa pallo pyörimään. Vuonna 1988 messut näyttivät melko lailla erilaiselta, vaikka kohtaamiset silloinkin olivat pääosassa.

Kiitos myös kaikesta palautteesta ja kehitysehdotuksista, joita on tullut satoja liittyen niin pysäköintiin, ravintolapalveluihin, vierailijakortteihin ja siisteyteen vain muutamia mainitakseni.

Alihankinta 2016 -messuilla saimme sekä kävijöiltä että näytteilleasettajilta historiamme parhaat arvosanat, mutta silti työ on vasta alussa ja parannettavaa riittää paljon. Näitä parannuksia on ilo tehdä, koska ulkopuolelta annettu arvosana tapahtumasta on niin loistava. Runsaiden kiitoksien ja kehittämisehdotusten määrän uskon kertovan myös siitä, että tapahtumalla on aito merkitys kävijöille ja näytteilleasettajille.

Miksi Alihankinta 2016 onnistui?

Onnistumisenkin hetkellä omaa toimintaa täytyy arvioida. Siksi täällä Tampereen Messuillakin olemme kysyneet viime viikkoina monesti syytä kävijäennätykseen ja onnistuneeseen tapahtumaan. Ensimmäisenä toiveena on tietenkin se, että kävijäennätys 18 422 messuvierasta ennakoisi Suomen teollisuuden piristymistä. Tämä ei ole pelkästään tapahtumajärjestäjän ”viran puolesta” tulevaa optimismia vaan lukuisat messuviikon aikana ja sen jälkeen käyneet keskustelut vahvistavat käsitystä.

Onnistunut tapahtuma on aina kolmen kauppa – seuraavia tarvitaan:

  1. Messukävijöitä, joilla on aito halu seurata mitä toimialalla tapahtuu, etsiä uusia ratkaisuja, ideoita ja toimintamalleja liiketoiminnan kehittämiseen sekä tietenkin halu kohdata vanhoja ja uusia kumppaneita, joiden kanssa asioita voi viedä eteenpäin.
  2. Näytteilleasettajia, jotka uskovat henkilökohtaisen kohtaamisen tuovan lisäarvoa asiakassuhteisiin ja oman toiminnan kehittämiseen. Tämä vaatii resursseja eli aikaa ja rahaa.
  3. Messujärjestäjää, joka ymmärtää mistä asioista onnistunut tapahtuma koostuu ja mitä kävijät sekä näytteilleasettajat toisiltaan haluavat ja miten?

Jostain näiden kolmen kokonaisuudesta onnistuminen tulee – jos on tullakseen. Mikä sinun mielestäsi oli suurin syy siihen, että messutapahtuma toimi?

Uuden kokeilu on valinta.

Tänäkin vuonna kokeilimme useita uusia asioita aina startup-tapahtuma AlihankintaHEATista Videokioskiin. Kaikki uudet asiat eivät tietenkään onnistu – joko toteutamme ja markkinoimme ne messuyhtiönä vaillinaisesti tai maailma ei vielä ole valmis kaikelle uudelle. Siitä huolimatta kokeilun kulttuuria pitää ylläpitää – ei ole varaa jäädä paikoilleen kellumaan kuvitellen, että palvelutuotteemme nimeltään Alihankinta-messut olisi valmis. Syyskuussa 2017 on taas totuuden hetki ja uusi mahdollisuus lunastaa suomalaisen teollisuuden ykköstapahtuman paikka. Palautetta kaipaammekin juuri kaikesta kokeilusta – vain palautteella voimme arvioida mikä on tekemisessämme oleellista, mikä taas turhaa.

Kumppaniverkosto – Alihankinta 2017 -teema.

Kumppanuus on niin meille kuin muillekin se on tärkein menestyksen avain – yksin emme pärjää tässä maailmassa. Ensi vuoden teemaksi on valittu kumppaniverkosto. Itselleni koko ajatus on auennut viimeisen vuoden aikana eri keskusteluissa. Päähankkija- ja alihankkijayhteyksissä luottamuksellisen kumppanuussuhteen synnyttäminen ja kehittäminen on jatkuvasti yhä tärkeämpää – miksi?

Päähankkija vastaa lopputuotteesta tai palvelusta, mutta yhä laajemmin tuotekehityksessä mukana ovat osaavat ja erikoistuvat alihankkijat. Päähankkijalle on loistavaa, että alihankkijoilta tulee jatkuvasti parannusehdotuksia: ”Hei, nuo aidosti miettivät meidän ongelmiamme ja parannuskohteitamme sekä etsivät niihin ratkaisuja”. Tuotteiden kehittämisen vaateet ovat niin suuret, että tarvitsemme tuoreita ajatuksia ja laatikon ulkopuolista ajattelua – sitä kumppanit voivat parhaimmillaan tarjota.

Alihankkijalle kumppaniverkosto on elämisen ehto. Luottamus kumppaneiden kanssa kestää silloinkin, kun tulee vastaan vaikeita asioita. Reklamaatiot vain hoituvat helpommin, kun luottamus toiseen on olemassa. Silloin on helpompi pyytää ja saada anteeksi sekä jatkaa eteenpäin. Kumppaniverkosto-teeman ympärille kokoamme ensi vuonna ohjelmaa. Laadukas ohjelma on osa onnistunutta messutapahtumaa. Tähän työhön kaipaamme hyviä kumppaneita jakamaan kokemuksiaan kumppanuusverkostoista – mitä pitäisi käsitellä, ketä haastatella, mistä puhua? Ota yhteyttä ja ehdota!

Ammattimessujen kuolemasta…

Ennenaikaista, sanoisin. Uskon, että henkilökohtainen tapaaminen on meille tärkeää, kun etsimme uusia innovaatioita, parannamme tuotetta tai palveluamme tai haemme vertaistukea liike-elämän myrskyissä. Ainakaan toistaiseksi en ole tavannut kovin montaa ihmistä, jotka kiistäisivät tapaamisten merkitystä. Aikataulut ovat tiukat, matkustaminen rajoitettu, henkilöresurssien mitoituksessa ei ole löysää… Silti ne parhaat ideat ja ajatukset syntyvät usein muualla kuin siinä tutussa ympäristössä ja vuorovaikutussuhteissa.

”Viisaus asuu jossain muualla kuin toimistossamme” – tätä sanontaa viljelen mielelläni, jotta silmämme pysyisivät auki ja olisimme riittävän nöyriä hakemaan apua ja ratkaisuja talon ulkopuolelta.

Tämä oli hyvä vuosi ammattimessuille Tampereella. Toteutimme kuusi eri ammattitapahtumaa, joista yksi oli täysin uusi. Kaikissa tapahtumissa sekä kävijöiden että näytteilleasettajien kokonaistyytyväisyydet kasvoivat. Haluaisin lukea tämän kehityksen niin, että visiomme Tampereesta ammattimessutapahtumien toimivana paikkana tuntuu saavan kannatusta. Työ on kesken, mutta suunta on oikea. Odotamme innolla vuotta 2017 – olkoon se teollisuudellemme kasvun vuosi.

Tapaamisiin Alihankinta-messuilla Tampereella jälleen 26.–28.9.2017!

Messuterveisin
Jani Maja
tuoteryhmäpäällikkö, ammattimessut
Tampereen Messut Oy

Kommentit, ideat, palautteet:
jani.maja@tampereenmessut.fi

 

Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn1Share on Facebook0Email this to someone